Valuuttakauppojen netotus ja riskien hallinta

Valuuttamarkkinoiden volyymin nopea kasvu on lisännyt tuntuvasti valuuttakauppoihin liittyviä transaktiokustannuksia ja riskejä. Pankit ovat ottaneet käyttöön viime vuosina erilaisia valuuttakauppojen netotusmenetelmiä kustannusten ja riskien pienentämiseksi. Netottamisella tarkoitetaan menettelyä, jolla kahden tai useamman osapuolen väliset, tietyn eräpäivän maksusaamiset ja -velat yhdistetään yhdeksi nettosaatavaksi tai velaksi ja maksu suoritetaan nettomääräisenä. Netotuksen vaikutuksia ja riskien hallintaa havainnollistetaan yksinkertaisilla laskuesimerkeillä. Valuuttamarkkinoilla toimivat pankit joutuvat ottamaan riskin, että kaupan toinen osapuoli ei aina selviydy maksuvelvoitteistaan. Riskit ovat erityyppisiä vaihdellen maksujen tilapäisistä viivästymisistä systeemiriskiin, joka syntyy, jos jonkun suuren pankin konkurssi aiheuttaa maksuvaikeuksia myös muille osapuolille. Netottamalla valuuttakauppoja keskenään pankit voivat pienentää maksujen määrää 50–90 prosentilla netotustavasta riippuen. Myös kauppojen arvo ja niihin liittyvät riskit voivat pienentyä vastaavasti. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos käytetyt netotustavat ovat juridisesti velvoittavia, eli netotusta ei jouduta purkamaan jonkun osapuolen konkurssissa. Yleisimmät netotusmenetelmät ovat kahdenkeskinen ja monenkeskinen netotus. Lontoossa toimiva FXNET soveltaa edellistä ja sen toimintaan osallistuu lukuisia kansainvälisesti merkittäviä pankkeja eri puolilla maailmaa. Exchange Clearing House (ECRO), joka toimii myös Lontoossa, selvittää parhaillaan mahdollisuuksia ryhtyä soveltamaan valuuttakauppoihin monenkeskistä netotusta. Valuuttakauppojen netotus voi myös joissain oloissa kasvattaa riskejä tai siirtää niitä muille markkinaosapuolille tai keskuspankeille. Lisäksi se voi vaikuttaa rahoitusmarkkinoihin ja myös rahapolitiikan toteuttamisedellytyksiin. Tämän vuoksi myös keskuspankit ovat ryhtyneet selvittämään eri netotusmenetelmien vaikutuksia. Keskuspankit ovat suhtautuneet netotukseen yleensä myönteisesti, koska ne uskovat, että huolellisesti suunnitellut ja tietyt vähimmäisvaatimukset täyttävät netotuskäytännöt voivat pienentää pankkien välisiä luotto- ja likviditeettiriskejä. Lisäksi ne voivat edistää maksujärjestelmien toimivuutta ja pääomien käytön tehokkuutta. Kansainvälisiin maksujärjestelyihin liittyvän systeemiriskin pienentäminen edellyttää keskuspankeilta aikaisempaa aktiivisempaa yhteistyötä